Henni Heiskanen

Henni Heiskanen

Olen 3. tason BME- hoitaja Järvenpäästä. Olen tehnyt energiahoitoja vuodesta 2017  oman päätyöni ohella. Vuosien varrella olen saanut kohdata monia ihmisiä heidän elämänsä eri vaiheissa  ja kulkea paranemisen matkaa heidän rinnallaan.

Kehon, mielen ja sielun välinen syvä yhteys on lähellä sydäntäni. Uskon, että hyvinvointi syntyy kokonaisuudesta, jossa jokainen osa saa tulla nähdyksi ja kuulluksi. Siksi kohtaan jokaisen asiakkaan yksilönä, lempeästi ja läsnäollen.

Käytän hoidoissani aina myös tunnekehon hoitometodeja, koska monet kuormittavat kokemukset, stressi ja käsittelemättömät tunteet voivat näkyä kehossa jännityksinä, väsymyksenä tai erilaisina hyvinvoinnin haasteina. Kun hoidon avulla saamme mahdollisuuden vapauttaa vanhoja tunnetaakkoja turvallisesti ja lempeästi, myös keho sekä mieli voivat löytää takaisin luonnolliseen tasapainoonsa.

Energiahoidossa syntyy tilaa keveydelle, levollisuudelle ja uudenlaiselle elinvoimalle. Hoidon tarkoitus ei ole pakottaa muutokseen, vaan tukea sinua löytämään takaisin omaan tasapainoosi ja sisäiseen voimaasi.

Teen energiahoitoja kodissani sijaitsevassa tunnelmallisessa hoitotilassa, jossa saat kääntyä oman hyvinvointisi äärelle. Hoitoni on kannateltu turvallinen tila jossa voit

Täydennän hoitoja äänimaljojen harmonisilla soinnuilla sekä kivien lempeällä energialla. Ne tukevat rentoutumista ja auttavat luomaan hoitoon syvän ja hoitavan tunnelman.

Autan mielelläni sinua matkallasi kohti tasapainoisempaa oloa, syvempää yhteyttä itseesi ja oman sisäisen voimasi löytämistä.
Olet lämpimästi tervetullut hoitooni juuri sellaisena kuin olet.

Henni