Hei,

Olen Petra Lintula, 39-vuotias energiahoitajaharjoittelija Turusta. Työskentelen
päivisin valtiolla asiantuntijatehtävissä. Tämän lisäksi suoritan psykologian
perusopintoja Avoimessa yliopistossa. Teen energiahoitoja iltaisin ja
viikonloppuisin yritykseni MooV:in tiloissa Turussa, Martin kaupunginosassa.

MooV:issa toimii myös pilatesohjaaja ja järjestämme liikunnallisia tapahtumia
sekä hyvinvointi-iltoja.
Suomen Energiahoitajiin tutustuin I Love Me – messuilla syksyllä 2015, kun
kiertelimme ystäväni kanssa fiilistelemässä ideoita ja tarjontaa.

Tällä hetkellä olen käynyt Fyysisen kehon, Energiakehon sekä Tunnekehon
koulutukset. Elokuussa osallistun Joensuussa järjestettävään Jatkokurssiin ja
samalla suoritan Diplomin 1. Tason.

Haluan auttaa ihmisiä voimaan paremmin sekä nauttimaan elämästä tässä
hetkessä. Energiahoitoja tekemällä saan hyvän mielen, kun pystyn auttamaan
asiakasta. Asiakkaani ovat lähteneet hoidon jälkeen kotiin tyytyväisinä ja
rentoutuneina. Paras palaute, jonka olen saanut asiakkaalta kuului näin: ”Hoidon
jälkeen olo oli niin hyvä, että velatkin tuntuivat tuloilta.”

Suurimmat vahvuudet energiahoidossani ovat kivun hoito ja tunnekehon hoidot.
Kehityn energiahoitajana jatkuvasti tekemällä hoitoja sekä kouluttamalla
monipuolisesti alallani. Olen intuitiivinen hoitaja ja hyvä kuuntelemaan
asiakasta. Tulevaisuudessa haluan oppia lisää tekniikoita ja tehdä
mahdollisimman monia energiahoitoja. Energiahoidoissani käytän myös
eteerisiä öljyjä asiakkaan niin toivoessa.

Tervetuloa energiahoitoihin Turkuun!

Iloa

Petra